Juoksuvuoteni 2017

Tämä blogi piti julkaista jo viime kuussa, mutta kiireiden ja jännityksen takia päätin olla julkaisematta tätä tammikuussa , mutta tässä se nyt on!

Vuosi 2015 oli yksi juoksutäytteisin vuoteni, en edes muista monta puolikasta ja maratonia ja ultraa tuli juostua, mutta tuntui että en muuta tehnytkään koko vuonna kun vipelsin tapahtumasta tapahtumaan.

Sinä vuonna oli käynnissä myös oma juoksuhaasteeni jonka aikana oli tarkoitus juosta 1 km päivässä joka päivä vuoden ajan. Haaste alkoi vuonna 2015 huhtikuussa ja päättyi 2016 huhtikuussa. Oli omanlaisensa kokemus ja olin iloinen että tein sen. Vuoden aikana juoksin useita omia yhdistelmiä kuten Tampereen puolimaratoni ja seuraavana päivän Vilnan maratonin, yhdistelmiä oli muutamia ja jokainen vaikutti omalla tavalla.

2016 vuosi oli huomattavasti hiljaisempi joten siitä ei paljoa mainittavaa tässä vaiheessa.

Tänä vuonna minulla on yhteensä 7 tapahtumaa joissa olen mukana. Yksi on takana eli Tykköön maratoni.

Tykkööseen lähdin kylmiltäni, takana oli 13 kk roskaruokasyömistä joka on osa testiä miten ruoka vaikuttaa oloomme. Vuoden 2016 lopulla olin ekstraheikossa kunnossa, jatkuvasti kipeänä ja juoksuja alla vain muutama hassu alle 5 km lenkki. Tuo ruokakokeilu on osasyy sille.

Tykkööseen lähdin siis kokeilemaan, miltä tuntuu juosta maratoni näin heikossa kunnossa ja maaliin saavuinkin ajalla 4h52minuuttia, joka tuki täysin minun 13kk roskaruokajaksoa.

Vuonna 2012 olin juossut synttäripäivänä maratonin pohjoisnavalla (North Pole Marathon) ja siitä minulle tuli idea yrittää viettää synttärini aina jossain uudessa paikassa, unohtumattomalla tavalla. Olen syntynyt 5. huhtikuuta ja kovin helppoa ei aina ole löytää kisa joka osuu tuolle päivälle, mutta onnistuin elämäni ensimmäisen ultramatkani juoksemaan juuri oman juhlapäivän kunniaksi Utahissa vuonna 2014. Radalla tulinkin tunnetuksi sisukkaana suomalaisena, joka lähti 150km matkalle treenamatta. Koin sillä reissulla niin upeita fiiliksiä että päätin alkaa tekemään tästä traditiota. Miksi viettää synttärit kotona juoden alkoholia ystävien ja perheen parissa ja ähkiä vatsaan kakkua, kun voin kokea tuon hetken aina jossain muualla, uudessa paikassa, uudella tavalla?

Vuonna 2016 halusin osallistua Marathon des Sablesiin, joka oli juuri sopivasti huhtikuussa, mutta valitettavasti sekä taloudellinen, henkinen ja fyysinen kuntoni eivät tätä sallineet sen lisäksi että havahduin kisan olemassaoloon sen verran myöhässä että ilmottautuminen oli mennyt umpeen. Harmitti, koska tuolloin siellä juoksi tuttuja joten olisin saanut hyvää tukea matkalle. Ei mennyt kauaa kun unohdin kisan, kunnes vuoden lopulla eteeni ilmestyi mainos jonka näet alla.

Olin tyystin täysin unohtanut tämän tapahtuman ja se olisi varmasti mennyt jälleen ohi jos en olisi nähnyt kyseistä mainosta somessa. Otin screenshotin, jotta se jäisi mieleeni ja tutkin kotisivuilta että mitkä oli vaatimukset mukaan pääsemiselle. No, en löytänyt mitään mikä olisi ollut mun esteenä joten loin heidän sivuilla profiilin ja täytin ilmottautumisen. Osallistumisen maksoin kahdessa erässä ja olen virallisesti  mukana!

 

©Marathon des Sables
©Marathon des Sables

Tapahtuman Facebook sivuille pääset tästä: Facebook-MarathondesSables.

Pakkaaminen ja eväiden rakentaminen sekä lopputreenaaminen on käynnissä. En malta odottaa! Alla oleva video kannattaa fiilistellä mukana niin tiedätte vähän kisahistoriaa.

Marathon des Sablesin jälkeen minua odottaa toukokuussa Karhunkierros. Kyllä, sinne on lähdettävä uudestaan. Olin mukana viime vuonna, mutta epäonnekseni onnistuin kaatumaan radalla kahdesti samalle polvelle joka johti siihen että kisan koko matkasta kävelin yli 80km. Maaliintullessa fiilis oli sekä kiva että paska, nimittäin tavoitteeni alle 30 tuntiin epäonnistui, polvitaive oli turvonnut ja henkinen minä kärsi uskosta itseensä.

 

©Nuts Karhunkierros

Mitä odotan NUTS Karhunkierrokselta tänä vuonna? No, rehellisesti sanottuna odotan parantavani aikaa sekä keskittyväni paremmin niihin juuriin joihin kompastuin viime vuonna. Tänä vuonna en halua enää kaatua kertaakaan ja tavoitteena on ylläpitää sama vauhti kun viime vuonna menosuuntaan. Tällä kertaa vain sama vauhti pitäisi olla myös paluusuuntaan. Muistaakseni kääntöpaikalle saavuin ajalla 13,5 tuntia ja viimeiset 15km oli jo tuskasta kävelyä. Onnekseni sain ulkomaisesta juoksijasta tsemppiä ja lähemmäs kääntöpaikkaa vastaantulevat olivat todella ihanasti kannustaneet minua jatkamaan! Tästä juoksusta kirjoitinkin oman blogin jonka pääset lukemaan tästä. Jos et halua lukea blogia, ainakin kuvien kautta pääset vähän tunnelmaan siitä että millainen maasto on kyseessä.

NUTSIN reitti ja maisemat kannattaa ehdottomasti tsekata myös videosta jonka bongasin  Youtubesta.

 


Karhunkierroksen jälkeen tulee kesäkuu. Kuukausi joka on mulla täysin juoksuvapaata ja haluan 30 päivän verran ladata akkuja hyvän ruoan ja kivojen työkeikkojen äärellä nimittäin heinäkuussa mennään eikä todellakaan helpon kautta!

 

Me juostaan Suomen halki!

 

Kyllä, luit aivan oikein. Lähdetään Nuorgamista kohti Helsinkiä. Matka alkaa heinäkuun eka ja päättyy heinäkuun vika päivä. Juoksijoita päästä päähän-reitille tällä hetkellä vajaa 20, mutta mukaan saa tulla käsittääkseni edelleen ja jotkut tulevatkin vain etapeille. Matkaa kertyy 1450 km. 

Odotan reissua todella innoissani, nimittäin en ole koskaan vielä juossut joka päivä maratonin verran kuukauden ajan ja nyt se odottaa minua edessä. Meillä ei ole lepopäiviä vaan matka etenee joka päivä ja reitti menee seuraavasti:

Nuorgam, Utsjoki, Inari, Ivalo, Saariselkä, Tankavaara, Sodankylä, Rovaniemi, Kemi, Oulu, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Pihtipudas, Viitasaari, Konginkangas, Äänekoski, Jyväskylä, Joutsa, Hartola, Heinola, Vierumäki, Lahti, Mäntsälä, Järvenpää, Kerava, Vantaa, Helsinki.
Keskimäärin päivässä juostaan 46 km.

Näin sanotaan tapahtumasivuilla:
”Tapahtuman tarkoitus on edistää rajojen rikkomista, henkistä kasvua sekä luoda  yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta kaikkien suomalaisten mielissä ja sydämissä. Juoksun tarkoitus on osoittaa osallistujilleen, tukijoilleen ja seuraajilleen ja koko Suomen kansalle, että jokainen voi esimerkillään löytää tärkeitä voimavaroja yhteiskuntamme kannalta tärkeiden asioiden läpiviemiseksi. Juoksijamme ovat kummeina nuorisoliikunnalle ja valitsemilleen hyväntekeväisyyskohteille. Olemme yhtenäisen avarakatseisen ja eteenpäin katsovan energisen Suomen asialla.”

Kun saavutaan Helsinkiin heinäkuun lopulla, sitten onkin pidempi lepopaussi. Tottakai duunit jatkuu, mutta treenit on varmasti hetkeksi treenattu ja seuraavaksi lähdenkin matkaan 14. lokakuuta kun astun Vantaan maratonin lähtöviivalle.

 

 

Se juoksu onkin sitten juostava kunnialla ja maaliintulon jälkeen yhden hypyn taktiikalla taksiin ja lentokentälle suoraan koneeseen kohti Amsterdamia! Päätin että tänä vuonna haluan vielä yhden kerran koittaa tehdä oman yhdistelmän kun juoksen peräkkäisinä päivinä eri paikoissa. Amsterdamiin saan loistavaa seuraa ja tiedän että sekä Vantaan että Amsterdamin juoksut tulevat olemaan onnistuneita juoksuja jo pelkästään sen puolesta millä energiamäärällä lähden toteuttamaan ne!

Kun sitten palaan Suomeen edellisen juoksun jälkeen, on taas tiedossa työputki ja vuoden viimeinen maratoni toivon mukaan edessä. Tosin, paikkaa minulle ei ole vielä tähän juoksuun ollenkaan ja olenkin täysin epätiedossa siitä, pääsenkö mukaan vai en, mutta päätin silti sisällyttää tämänkin juoksun tähän blogiin. Kyseessä on siis marraskuussa juostava Volcano maratoni jonka koin jo kertaalleen ja kirjotin kokemuksesta. Pääset lukemaan siitä tästä.

Jotta pääset fiilikseen mukaan, tsekkaa video!

Tässä tämä postaus lyhykäisyydessään!

Mistä on Mariannan 2017 vuosi tehty?

Seitsemän tapahtumaa,
satoja kilometreja,
kymmeniä tuttavuuksia,
kilokaupalla onnea,
metrikaupalla haasteita,
litratolkulla tunteita,
yhdistävä harrastus.
Juoksu.

8 thoughts on “Juoksuvuoteni 2017

  1. Hienoja tapahtumia mahtuu taas vuoteesi. Odotan innolla blogejasi juoksuista. Minulla menee aina viikonloppu jännittäessä, varsinkin jos on taas liveseurantaa luvassa. Paljon tsemppiä tuleviin juoksuihin

  2. Hieno vuosi tulossa ja toivon sydämestä että saat hoidettu kaikki juoksut kunnialla kotiin!! Henkisesti olet kunnossa ja valmis!! Fyysisesti myös ja toivon et loukkaantumiset ei tän vuoden aikana löydä sua!! Oot ihana!!❤

  3. Hei! Löysin blogisi sattumalta. Muistan sinut telkkarista ja muistan ajatelleeni jo silloin, että onpa tuo kiva.

    Mutta siis huh huh, ihan käsittämätöntä, että joku voi juosta noin paljon! Rakastan itse ylikaiken juoksemista (Forres Gump on idoli), mutta minulla on pihtipolvet, mikä aiheuttaa kaikkia mahdollisia rasitusongelmia. Eli itselläni ei olisi ikinä mahdollisuutta tuollaisiin matkoihin. Hyvä jos 10 km voi näillä jaloilla juosta putkeen. Luen näitä postauksiasi siis hyvin lumoutuneena ja tietysti myös hiukan kateellisena 😀

    Kirjoitat ihanan viisaasti ja hauskasti. Jään ehdottomasti seuraamaan.

    Mitä kenkiä muuten suosit? Osaatko sanoa ihan mallit? Itse olen kokeillut vähän kaikenlaisia ja nyt suuntautunut keveämpiin. Omia lemppareita ei ole vielä löytynyt.

    Onko sinulla ollut minkäänlaisia rasitusvammoja? Oletko saanut niihin apua jostakin?

    Hyvää juoksuvuotta! 🙂

    1. Moikka!

      Kiitos viestistäsi! =)

      Kenkäpuolella itselläkin on hakusessa täydelliset, tällä hetkellä olen tykännyt todella paljon Salomonien wings8:stä, mutta kaikki Salomonin mallit kuten eivät monet muutkaan merkit istu hyvin. Se on ison työn takana löytää itselleen sopivat, mutta on sen arvoista.

      Maastoon en ole vielä löytänyt täydellisiä, eli etsiskelen kyllä!
      Kirjotit että olet suuntautunut kevyeempiin,oletko testannut Merrellejä?

      Vammoiltakin olen säästynyt jos ei lasketa 2012 pohjoisnavalla tullutta marssimurtumaa jalkapöytään tai 2015 vuonna World Marathon Challengessä yhtäkkiä iskenyttä kantapääkalvon tulehdusta. Muuten onneksi mennyt ehjänä eteenpäin! 😀

      10 km lenkki on todella herkullinen matka joka vaikuttaa hyvinvointiin ja pirteyteen joten toivon että pystyt useammin juoksemaan tuon pituisia lenkkejä! =)

Vastaa

© 2019 Adventure Athlete/Running Bunny Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiosuojaus 2018 Adventure Athlete/Running Bunny Oy.

Tietosuojaseloste