Miksi jatkan?

Haluan tämän toisen kirjoituksen omistaa sille että kerron teille miksi oikeastaan päätin kaikista vastoinkäymisistä riippumatta jatkaa juoksua ja miksi jatkan myös kirjoittamista siitä?

Kaikkihan on oikeasti lähtenyt jo vuonna 2009 kun ensimmäisen kerran aikuisiällä lähdin seikkailuun. Koen että olen ihan pienestä asti ollut seikkailumielinen, mutta jossain vaiheessa ollessani nuori aikuinen, elämä vei mukana eri suuntaan. Oli paljon bilettämistä, ihmissuhteita ja töitä jotka eivät ehkä olleet täysin kuitenkaan mun kanssa samalla aaltopituudella. Koen että elin elämässäni muutaman vuoden sellaista elämää joka ei ollut täysin minua. Jos ollenkaan.

Vuonna 2009 sitten hyppäsin pyörän selkään ja lähdin Suomen ympäri. Mulla oli silloin joku vähän raskaampi pyörä alla ja laukuissakin painoa yhteensä varmaan vajaa 25 kg? Tuohon reissuun lähdin ilman suunnitelmia, tiesin vain että eteenpäin pitää mennä ja yövyn aina siellä mihin koen että pystyn pysähtymään. Koko reissu oli suunnittelematon, ainoa mikä oli tiedossa, oli Madonnan keikka elokuussa joten aikaa minulla oli 5 viikkoa jotta selviän omasta lomareissustani.

Tuolloin mukaan lähti DNA:n mokkula ja HP:n minikannettava, joiden kummankaan laadussa ei ollut kehumista, mutta molemmat laitteet olivat mun parhaimpia ystäviä reissussa puhelimen kanssa. Tuo minikannettavahan oli ihan surkeata tasoa, maksoi muistaakseni päälle parisataa, mutta palveli just ja just tarkoitustaan.

Sillä reissulla aloitin kirjoittamaan blogia. Se oli vastapaino kaikille niille hiljaisille yksin vietetyille tunneille tien päällä. Muistan erään blogin vieneen minulta yli 10 tuntia aikaa, sillä olin pyöräillyt vajaa 300 km ja kerrottavaa siltä matkalta oli paljon. Niinä hetkinä kun istuin kannettavan äärellä kirjoittamassa, koin että juttelin ja kerroin kokemuksestani ystäville. Kirjoittamisessa kiva puoli oli se, että sain rauhassa miettiä miten kerron, mitä kerron vai kerronko ollenkaan. Kukaan ei kysellyt minulta eikä keskeyttänyt ja sain omin sanoin kuvailla kokemukseni hetkiä.

Ennen tuota reissua en ollut ikinä kirjoittanut blogia ja olin yllättynyt miten tuhannet ihmiset lukivat reissustani jota yritin päivitellä suoraan tien päältä. Se oli kokonaisuudessaan upea, mutta rankka reissu, sillä matkalla matkasin syvälle itseeni tajuten kuka mä oikeasti olen. Silloin mulle hahmottui se, miten mukavuuden ja vapauden haluinen ihminen olenkaan, samalla tiedostaen että olen valmis tekemään todella paljon töitä sen eteen että pääsen itselleni asetettuun tavoitteeseen ja sitoudun päätökseeni. Löysin itsestäni epämiellyttäviä puoli kuten se, että haluan asioiden menevän minun tavalla ja olen todella huono tinkimään mun omista periaatteistani.

Kun viiden viikon reissu loppui ja saavuin Helsinkiin, mun fiilis oli tyhjä. Tosin mä en pysynyt aikataulussa sillä jäin Tohmajärvelle yli 3 vuorokaudeksi kaatosateen vuoksi. Kun pääsin jatkamaan matkaa aika alkoi tulemaan vastaan ja Madonnan keikalle oli ehdittävä joten jätin polkupyöräni Porvooseen erään veneliikkeen taakse lukkoon ja toivoin että löydän sen sieltä. Kävin ystävieni kanssa keikalla ja suuntasin takaisin Porvooseen hakemaan pyörän ja poljin viimeiset kymmenkunta kilometriä Porvoosta Helsingin Hakaniemeen missä tuolloin asustelin.

Se reissu avasi minulle todella paljon silmiäni siitä mitä elämässäni tapahtui, mutta rohkeutta tarttua muutoksiin ei silloin riittänyt. Matkan päätteeksi mun nimipäivänä 15.8.2009 juostiin Helsingin maraton johon minäkin osallistuin. Päivääkään en tuohon kisaan ollut valmistautunut enkä ikinä unohda sitä kivun määrää jonka koin saapuessani maaliin vain muutaman minuutin ennen aikarajan umpeutumista. Silloin mun koko keho oli niin hapoilla, että en päässyt istumaan edes autoon ilman apua.

Havahduin että olin juuri pyöräillyt 5 viikkoa Suomen ympäri 3000 km verran, kehoni oli vahvistunut todella paljon, olin reissussa onnistunut kuluttamaan kehon rasvaprosentin minimiin ja lihasmassa mm reisilihaksissa ja keskivartalossa nousi huomattavasti, mutta silti olin ihan p*askana  42 km hölkän jälkeen. Tuon jälkeen jäin miettimään juoksua enemmän ja vuoden päästä parhaan ystäväni kanssa osallistuttiin yhdessä Helsingin maratonille.

Siitä se lysti sitten lähti ja kaikki kisat ja suoritukset vuodesta 2009 näette tästä linkistä.

Nyt eletään jo vuotta 2018 ja minusta tuntuu todella kivalle pitkästä aikaa istua ja kirjoittaa teille blogia. Ollaan tehty tiimillä kivasti töitä sen eteen että saan itselleni minun näköiset kotisivut sekä blogipuolen. Vielä on hiottavaa ja paljon, sillä esimerkiksi tuo sanapilvi joka pyörii blogin vieressä, on ihan sekasin ja siellä on sellaisia sanoja jotka eivät liity minun kirjoituksiin mitenkään. Toisekseen mun kotisivu ja blogi on rakennettu kahdelle eri alustalle joten tuokin on työn alla että niistä tehdään yhtenäinen. Paljon pieniä kohtia visuaalisesti korjattava, sillä kuten ylempänä mainitsin, en vissiin osaa irrottaa siitä piirteestä että asiat pitää olla kuten minä niiden haluan olevan, ainakin silloin kun ne liittyvät minuun ja minun tekemisiin.

Tämän lisäksi minulla on toistasataa blogia jotka on oikoluettava ja korjattava, niissä on sijoitettava valokuvat uudestaan ja katottava että kategoriat sekä avainsanat täsmäävät. Sivulle palautuu kaikki blogit liittyen Suomen ympäri pyöräilyyn vuonna 2009, kirjoituksien seassa tulee olemaan tekstit elämäni ensimmäisestä extrememaratonista Pohjoisnavalla, elämäni ensimmäisestä ultramatkasta Utahiin (jonne lähdin niin alivarustettuna että pimeällä reitillä keskellä kallioista maastoa repesin itkuun), kaikki kirjoitukseni World Marathon Challengestä (jonka suoritin ensimmäisenä naisena maailmassa), Team Rynkeby pyöräilyistä kohti Pariisia (joka on hyväntekeväisyys matka syöpäsairaiden lasten hyväksi) sekä muita reissuja joita olen kokenut, kuten viime vuoden heinäkuun Suomi100 kunniaksi Suomen halkijuoksu (joka jäi kohdallani kesken vain 200 km verran maalista sillä minulla oli reisiluussa paha rasitusmurtuma).

Tuo Suomi100 reissu ja siitä koitunut murtuma pysäytti minut miettimään tosissani mitä haluan jatkossa minun seikkailuilta elämässäni. Sen mukaan kun jouduin vuoden 2017 lopulta perumaan kolmen kisan osallistumiseni, aloin henkisesti vähän lamaantumaan kun en saanut enää juosta. En myöskään jaksanut kirjoittaa blogia, vaikka varmasti olisin voinut ylläpitää tekstejä esim siitä miten ja mitä tein telakalla ollessani.

Olin kuitenkin tuon yli 8 kk verran jotain muuta kuin ehjä oma itseni, joten edes kirjoittaminen lukijoilleni ei luonnistunut. Uskokaa tai älkää, lukuisat kerrat istahdin läppärini äärelle sillä fiiliksellä että NYT kirjoitan kuulumisiani. Aloitin jo kirjoittamaan kunnes tajusin ettei minulla yksinkertaisesti ollut mitään kerrottavaa. Tai ehkä minulla olikin kerrottavaa, mutta olin henkisesti niin tyhjä kaikesta, ettei minulla ollut intoa jota kirjoittamiseen vaaditaan.

Siksi tällainen paussi.

Nyt, yli puolen vuoden tauon jälkeen istun kahvikupin äärellä pääsiäispäivänä ja kirjoitan blogia johon kertyy kohta jo 1000 sanaa ja tämä naputtelu tuntuu aivan mahtavalta. Olen tähän mennessä tehnyt jo onnistuneesti muutamia juoksulenkkejä joista viimeisin oli eilen. Kävin juoksemassa 21,1km.

Tämän pitkän paussin aikana ymmärsin mitä kehoni haluaa ja voi tehdä, mitä mun mieli janoaa ja miksi tulen jatkamaan sekä seikkailujani että blogin kirjoitusta.

Yksi painavimmistä syistä jatkaa kirjoittamista olet Sinä. Sinä siinä ruudun toisella puolella.

Olin viime kesäkuussa saanut yli 2,2 miljoonaa näkyvyyttä yhden kuukauden aikana somessa ja aivan älyttömän kasan viestejä seuraajilta ja blogin lukijoilta miten paljon he saavat positiivisia tunteita minun seikkailuistani ja asioista joita kirjoitan ja ”sanon ääneen”. Joidenkin viestien lukeminen sai minut itkemään, sillä olin reissullani saanut sparrattua jonkun toisen liikkumaan myös. Minulle kirjoittivat hekin jotka eivät pystyneet liikkumaan tai eivät syystä tai toisesta päässeet ja olivat minun kautta eläneet liikkumisen iloa. Olin ällikällä lyöty siitä positiivisuuden määrästä jonka olin luonut omalla juoksulla seuraajille ja tuo fakta, että ihmiset saavat niin paljon irti minun tekemisistä, on yksi painavimmista syistä jatkaa tätä.

Jokainen varmasti ymmärtää kuitenkin sen puolen, että aivan täysin ilman tukijoita en pysty kaikkia reissujani toteuttamaan ja siksi tulen satunnaisesti tuomaan esille sekä yhteistyökumppaneita että sponsoreita. Tulen päivittämään tämän vuoden aikana kotisivuni ja kaikki vanhat blogini vimpan päälle ja niiden kautta tulette myös huomaamaan millaiset kustannukset minulla on jokaisen reissun aikana. Näihin kustannuksiin tarvitsen tukijoita ja siksi olen lähtenyt viemään asioita siten, että pystyn lähtemään mielettömän upeisiin paikkoihin tulevaisuudessa ja pystyn viemään teidät mukaan.

Minulla on tehty lista juoksuista, reissuista ja kisoista joihin haluan päästä ja joihin pyrin pääsemään sisään. On iso työ rakentaa reissu johon lähtee yhteensä noin 35-50 ihmisen tiimi. On vielä isompaa uskoa itseensä niin paljon että rakentaa unelman siihen että sen pystyy toteuttamaan. Haluan teksteilläni tuoda teille uskon tunteen että tekin voitte tehdä ihan mitä vain te haluatte, kunhan uskotte itseenne täysillä. En turhaan lähtenyt opiskelemaan Valmentamoon Life coachiksi, sillä haluan sisäistää osan henkistä valmennuksesta minun kirjaani ja oppia uutta ihmismielestä ja sen hallitsemisesta.

Mun seikkailu alkoi vuonna 1985 kun synnyin, mutta ehkä elämäni suurin ja merkittävin seikkailu on viiden vuoden päässä, sillä telakalla ollessani olen laittanut jo pyörät pyörimään sen suhteen että lähden yli puolen vuoden pituiselle matkalle ja hankin palikat jotta saan teidät sille reissulle mukaan. Koen että mulla on paljon annettavaa lukijoilleni ja seuraajille ja tämä on yksi painavimmista syistä sille, miksi minä jatkan.

Kiitos kun olet kanssani jatkamassa seikkailuja!

© 2018 Adventure Athlete/Running Bunny Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiosuojaus 2018 Adventure Athlete/Running Bunny Oy.

Tietosuojaseloste