Aika ennen Marathon des Sablesia.

Aloitan ensimmäisen osan blogisarjasta, joka liittyy Marathon des Sablesiin. Tämä ensimmäinen osio käsittää aikaa ennen kisaa, palaan pikaisesti taaksepäin alkuvuoteen.

Uusi vuosi 2017 alkoi minulla todella rauhallisesti ja ihanassa seurassa. Ehdin käydä ystäväni kotibileissä ja sieltä perheeni seuraan viettämään uutta vuotta siten että pääsin nukkumaan aamulla klo 8.

Tiesin heti että tästä vuodesta on tulossa upea, rauhallinen, nautinnollinen, paljon saavutuksia kantava sekä tänä vuonna viimeistään elämästäni karsiutuu väärät ihmiset.

Alkuvuosi lähti käyntiin hyvin, tammikuussa oli myös vuoden ensimmäinen juoksu. Tykköön maratoni. Ajallisesti en tietenkään ollut tyytyväinen (4:51.56) , mutta muuten olin, nimittäin en taaskaan harjoitellut siihen ja takana oli 13kk roskaruokasyömistä, joten tulos oli arvattavissa.

Tykköön jälkeen oli aika hiljasta juoksutapahtumissa, seuraava olisi vasta huhtikuussa, eli Marathon des Sables. Kyseinen juoksutapahtuma järjestettäisiin nyt 32 kertaa ja kisailijoita olisi tämän vuoden jälkeen noin 20.000.

Ennen Sablesia kuitenkin ehdin tehdä paljonkin asioita. Jokainen arkipäivä ja viikonloppu sisälsi jotain erilaista. Oli töitä, lemmikin sairastelua, oman arjen siivousta ylimääräisistä tavaroista (uskokaa tai älkää, tällainen prosessi saattaa viedä parikin viikkoa) pari todella varteenotettavaa työtarjousta, tapasin uusia ihmisiä ja kävin treenaamassa muutamia kertoja sulkapalloa.

Tammikuu hurahti niin että jälkeenpäin jäin miettimään mihin voi mennä 30 päivää siten ettet välttämättä muista mitä olet ehtinyt ja et ehtinyt tehdä?

Helmikuu oli paljon parempi kuukausi. Olin Emma-gaalassa ystäväni avecina ja jatkopaikalla tapasin ihania ihmisiä ja yhden erittäin erilaisen miehen, joka on elämääni astuessa muuttanut mun ainokaisen aivosolun sisällä asioita siitä mitä todellisuudessa haluan omalta kumppanilta.

Tämäkin kuukausi hurahti myös todella nopeasti. Kävin tekemässä sopimuksen uudesta työkeissistä, hoidin muutaman promojutun, aloitin kosteuttavan sarjahoidon joka oli osa valmistautumista MDS:n kuivaakin kuivempaan aavikkoon, kävin hieronnassa hoitamassa selkäni kuntoon, muutin Kamppiin kuukaudeksi kokeilemaan city-elämää (että vieläkö mulle maistuu sellainen), kävin Valmentamon- koulutuksessa oppimassa lisää, kuukauden aikana ehti käydä myös todella monella treffillä ja kun helmikuu päättyi, jäin jälleen miettimää, että mihin tämä aika hurahtaa.

Maaliskuu alkoi myös todella mukavasti. Heti ensimmäisenä päivänä kipitin Katajanokkaan kasvohoitoon, kävin solariumissa (joka on myös osa Sablesiin valmistautumista) ja heti ensimmäinen maaliskuun viikonloppu sisälsi mahtavia ja nauravia naisia Miss Reval kisoissa.

Tallinnaan olin kutsuttu Fitnetin blogaajana ja meitä sinne lähtikin noin 10 likkaa uudistetulla Viking XPRS:llä. En ollut pitkään aikaan käynyt Tallinnassa Viking Linellä ja kuulinkin että mentäisiin nyt uudistetulla laivalla. Kyytiin mukaan hyppääminen olikin taas tyypillisesti minulle viime tipassa tapahtumista, mutta aika mukavasti kuitenkin ehdin. Auto jäi parkkiin satamaan ja sen perusteella miten paljon ihmisiä tuli sisään, laiva oli täynnä!

Meillä ei ollut hyttejä, vain kansipaikat ja sillä pärjäsi todella hyvin, nimittäin laivalla tuntui olevan paljon kahviloita ja ravintoloille varattuja paikkoja. Tytöt hakivat kahvilasta salaatteja ja itse tyydyin kahviin, valitettavasti mun ruokavaliolle ei ollut tarjottavaa tässä kahvilassa, mutta ajattelin että pärjään aamiaisen avulla tämän matkan ihan hyvin. Istuin koko matkan melkein läppärin äärellä, en ehtinyt edes piipahtaa tax freessa. Päätin kuitenkin että keväällä käyn uudestaan Tallinnassa, valikoin seuralaiseni tarkasti ja vietän ihanan hemmotteluhetken siellä.

Nyt oli kyse Miss Reval- kisasta joka vaati kuitenkin pientä laittautumista ja sitä en aina pysty kutsumaan rentoutumiseksi kun mulle tulee aina hirveä stressi mekosta ja hiuksien laittamisesta,meikkaamista en hallitse sitten ollenkaan… 😀

Kun Tallinnan reissu oli ohi, saavuttuani Helsinkiin, ostin junalipun Pietariin ja seuraavana aamuna varhain lähdin taas tien päälle.

Olen alkanut kokemaan matkapahoinvointia junissa ja busseissa, en tiedä mistä tämä johtuu. Kerran jopa lentokoneessa. Tälläkin junamatkalla yökköilin vessassa, ei kovin kiva juttu. Yökkäilyn jälkeen ostin salaatin ja onneksi neiti kassan toisella puolella teki pyynnöstä salaatin vegaanisena, jättäen pois juustot ja majoneesit. Salaatin syömisen jälkeen olo hieman tasoittui ja taisin torkahtaakin. 

Perillä äitini haki minut asemalta ja menimme suoraan muistotilaisuuteen, joka alkoi hautausmaalta. Joskus elämässäsi saattaa tapahtua jotain mikä pysäyttää. Pysäyttävä hetki saattaa kestää sekunnin tai tunnin. Tänään tämä hetki kesti viisi tuntia. Mun mieleen ei vieläkään mennyt se, että Katja oli poissa keskuudestamme. Itkin melkein koko tilaisuuden ajan. Sama oli myös vuosi sitten hautajaisissa. Katjan muistoksi oli painettu runokirja hänen runoista ja niiden lukeminen oli sydäntäriipivää, en osaa edes kuvailla sitä tunnetta kuinka paljon kaipaan sitä ihmistä takaisin elävien pariin..

Katjan poismeno on koskettanut minua eniten ympärillä olevien ihmisten poismenoista. Hän eli elämäänsä täysillä ja hetkeäkään ei jättänyt käyttämättä etteikö olisi nauttinut asioiden tekemisestä. Meidän elämänasenteet olivat samanlaiset ja olenkin sisimmissäni aina pitänyt häntä siskonani. Katjan aika valitettavasti kävi liian vähiin ja liian nopeasti. Hieman päälle 30-vuotiaana syöpä vei hänet hautaan ja se on asia joka on myös minuun vaikuttanut. Tajusin, että elämässä ei kannata antaa sekunttiakaan omaa aikaa ihmisille jotka valehtelee, pettää, rikkoo luottamusta ja leikkii tunteillasi eläen mm kaksoiselämää kustannuksellasi. Katjan elämässä oli myös yksi seikka millainen oli minunkin elämässä ja siksi olen kokenut niin vahvaa sidettä meidän välille, vaikka me ei nähty edes joka vuosi. Hänen poismenollaan oli iso vaikutus ja muistan kun tulin takaisin Suomeen muistotilaisuudesta, lupasin itselleni, että mikäli pääsen Sablesin maaliin, muuttuu eräs asia täysin. Olkoot Sables matka pois vanhasta Mariannasta kohti uutta ja parempaa! 

Maaliskuu hurahti myös todella nopeasti. Aloitin AdventureAthlete– sivullani postaukset 30 päivän ajan, jolloin joka päivä kerroin jotain mikä liitty reissuuni. Pakko myöntää että tämä oli ensimmäinen kerta ku aloin valmistautumaan johonkin reissuun näin ajoissa, kuukausi ennen ja hyvä näin. Voisin ottaa tavakseni että teen tämän myös jatkossa, nimittäin tämä osoittautui toimivaksi kun joutui miettimään asioita etukäteen tarkasti.  

Ehdin hoitaa kasan asioita alta pois ennen reissuani, mutta mikä hassuinta, mun omat henk. kohtaiset vaatteiden paakkamiset jäivät viime tippaan jolloin 30 minuuttia ennen kuin piti lähteä lentokentälle tungin käsimatkatavaroihin bikinit, yhden löysän paidan, muutamat alusvaatteet, parit sukat ja pari takkia. Ajattelin että olkoot, enköhän näillä pärjää ja jos jotain tartten niin ostan paikan päällä. Enpä osannut aavistaa ettei se paikan päällä niin helppoa ollutkaan… Onneksi sentään aurinkolasit nappasin autosta mukaan, niitä en olisi nimittäin saanut ostettua perillä sitten mistään.

Matkalaukkuuni meni reppu, kahdet juoksukengät, juoksuhame, shortsit, t-paita, kaksi buffia, kolme lippistä, kaksi takkia, kahdet varvassukas, juomapullot, varusteita juoksuun, yli 8 kiloa EVÄITÄ, hygieniavarusteita ja kaikkea muuta sälää, varusteistani kerron myöhemmässä blogissa tarkemmin… Matka lentokentälle oli hermoja raastava kun sitä mietti kokoajan että saatoinko unohtaa jotai vai en. Tajusin että olin todella hermona..

Turvatarkastuksen läpi mentyäni rentouduin, nimittäin mitä ikinä olinkaan unohtanut, tässä vaiheessa sen hakeminen olisi mahdotonta..

Lentokone nousi ilmaan 1. huhtikuuta klo 7 aamua.

Helsingistä lentoni meni Lissaboniin. Matkalla juttelin kahden suomalaisen kanssa, Pekan ja Vesan, jotka olivat menossa viikon golffilomalle. Juteltiin melkein koko lennon ajan silloin kun en nukahtanut. 😀 Lissabonin kentällä sitten tiemme erosivat ja itse aloin nälkäsin silmin etsiä ruokaa, vaikka sivusilmällä vilkuilinkin vaatteita kaupoissa…

Lissabonin kenttä oli mukava, wifi yhteys toimi ja söin elämäni parhaimman makusen vegaanisen wrapin. Sen lisäksi söin myös vegaanisen paninin, mutta wrappi vei voiton. Se oli niin hyvää että voisin pelkästään näiden perässä lentää takaisin, mutta sitä en tajunnut, että miksi en ottanut näitä mukaan koneeseen? Mulla oli lennoilla vaikeuksia sapuskan kanssa, lennot oli lyhyitä ja tarjolla oli kahvia ja näppien nuolemista. Söin siis lentokentillä.

Lissabonin kentältä nappasin vielä eväitä jotka ehdin saada vatsalaukkuni pohjalle ennen kuin bussi toimitti minut lentokoneen viereen. Sipsit ja soijajuoma. Niin epäterveellistä kuin voi olla, mutta tähän hätään ei kiinnostanut. Kaikenkukkuraksi mulla oli ”varaa” syödä tällaista paskaa, koska kohta kalorikulutus viikon aikana nousisi avaruuteen asti.

Casablankan lentokentällä koin onnen tunteen että laukkuni tuli perille ja netti oli olemassa ja vieläpä ilmaista, mutta ruokapuoli ei niinkään saanut minulle ilonkyyneliä silmiin..

Mutustin pari croisanttia sekä join pahanmakusen mehun pullosta, tiedätte varmasti kuin saa sellaista sokerilitkua pullossa.. Odottelua kentällä oli 7 tuntia, mutta kun matkatavarasäilytystä ei kentällä tarjottu, en voinut myöskään lähteä keskustaan hengailemaan, koska ei noiden kamojen kanssa voinut siellä pyöriä…

Niinpä sain paljon epäillyttäviä katseita aseistetuilta vartijoilta jotka hengasivat mun kans melkein edes takas kentän päästä päähän, koska minä joko istuin kahvilassa tai kävelin edestakaisin.. 😀 Keksin sitten vielä kiertää lentokentän yläkerrankin ettei mun nassu nyt liikaa kuluisi alakerrassa. Kävin jopa kerran vessassa meikkaamassa, koska mulla oli todenteolla tekemisen puutetta joka sekoittui rajuun väsymykseen..

En koko kentällä löytänyt paikkaa missä olisin voinut laittaa itteni suoraksi ja nukahtaa joten oli kokoajan keksittävä jotain mitä tehdä.

Kävin pariin kertaan kysymässä josko edes tavarat olisi saanut checkkaa ineen, mutta sen sai tehdä kuulema vasta 30 min ennen koneen lähtöä. Huoh. Olin silti onnellinen että lento ei peruuntunut, nimittäin tiskillä vieressä seisoi mies jonka piti lentää Marrakechiin ja hänen lento peruuntui. Seuraava kuulema lähti 2h päästä, mutta siitäkään ei ollut takeita etteikö sekin peruuntuisi ja asiakaspalvelija neuvoi häntä joko menemään hotelliin yöksi ja lentämään aamulennolla, tai sitten menemään bussilla… 😀 Seurasin tilannetta vierestä ja olin iloinen että tämä ei ollut minun kohtalo, olisin voinut nimittäin räjähtää niin pahasti että olisivat joutuneet rakentamaan uuden kentän..

Casablanacasta lentokoneen noustessa kohti Ouarzazatea minä olin jo nukahtanut. Kuten olin nukahtanut jokaisella lennolla tällä matkalla.

Perille kone saapui klo 1 yöllä ja pitkän jonottamisen jälkeen päästyäni tarkastuksesta läpi vei taksi minut hotellille noin 3 km päähän jolloin noin klo 2 jälkeen pääsin nukkumaan.. Sillä hetkellä takana oli 19 tuntia matkustamista joten ei mennyt monta sekunttia kun olin syvässä unessa ja mieli vaelsi jo Marokon aavikolla..

Tästä alkoi minun viiden päivän pituinen hetki Ouarzazatessa jolloin koin isompaakin henkistä helvettiä. Siitä seuraavassa blogissa.

Vastaa

© 2019 Adventure Athlete/Running Bunny Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiosuojaus 2018 Adventure Athlete/Running Bunny Oy.

Tietosuojaseloste